Malesia jäi tiistaina taakse ja nyt olemme Indonesiassa. 

Lensimme Penangilta Medaniin Air Asialla ja hyvä kun ehdin alas istua ja jalat suoristaa, kun tuli jo kuulutus pian tapahtuvasta laskeutumisesta. Lennossa ei kulunut tuntiakaan ja se aika meni nousussa, maahantulokaavakkeen täyttämisessä ja laskussa.

Medanin lentokentällä tuli muutama paikallinen myymään taksia ja rahanvaihtoa, mutta ahdistelijoita oli huomattavasti vähemmän kuin olin odottanut. Rahaa nostettuamme tyrkytys toki jatkui ulkopuolella, mutta melko hienovaraisesti. Etsimme minibussia Amplasin suuntaan ja kysyimme apua useammaltakin ihmiseltä, mutta emme siitä huolimatta onnistuneet löytämään sitä. Luovutimme hetken säätämisen jälkeen ja otimme becakin (mopotaksi, jonka sivuvaunuun mahduimme suhteellisen mukavasti) bussiasemalle 30 000 rupialla, vaikka olimme etukäteen katsoneet sillä kulkemisen maksavan kymppitonnin vähemmän. Matka ei tainnut kauaa kestää ja se meni mukavasti maisemia katsellen. Kuski jätti meidät bussiaseman eteen ja yllättäen hänellä ei ollut antaa vaihtorahaksi kymppitonnia. Tien toiselta puolelta alkoi kuitenkin samantien ystävällinen herra huitelemaan luokseen ja hänen kanssaan sain vaihdettua setelin.

Bussiasemalla oli melko rauhallista ja sinne saavuttuamme meihin otettiin heti kontaktia. Paikalliset ystävällisesti ohjasivat meidät oikeaan bussiin ja parinkymmenen minuutin päästä bussi jo lähtikin kohti Parapatin satamakaupunkia. Kyyti maksoi 25 000 rupiaa naamalta (2 euroa) ja matkaan meni 4,5 tuntia. Etukäteen olin lukenut muiden kokemuksia kaupunkien välisestä matkasta ja moni oli kirjoittanut sen olevan suorastaan kammottavaa liikenteen takia, mutta paikallisbussilla se meni mielestäni hyvin, kuljettaja kyllä ohitteli välillä, mutta itse bussi kulki tasaista tahtia. Bussissa kuitenkin oli hyvin ahtaat jalkatilat, tai kyllähän tälläinen pätkis-sarjaan kuuluva istui siinä takapuolen puutumista lukuunottamatta mukavasti, joten kaksimetrisellä Tonilla ei ollut kovinkaan mukavat oltavat. Onneksi bussissa oli suurimman osan matkasta muutama ahdas paikka vapaana, niin pystyi Tonikin istumaan välillä leveämmin.

Bussissa myös tupakoitiin, mutta ikkunoiden ollessa auki se ei yllättävää kyllä häirinnyt minua. Kolme ensimmäistä tuntia meni tylsissä maisemissa, mutta mitä lähemmäs Toba-järveä päästiin, sitä kauniimmiksi maisemat muuttuivat. Kivoja taloja, melko isoja koskia, erikoisia hautamerkkejä, kiemurtelevia teitä ja vehreän kaunista metsää korkeiden puiden kera, todella upean näköistä!

Bussi kaarsi Parapatin bussiasemalle, mikä on kävelymatkan päässä Tigarajan satamasta. Asemalta bussi jatkoi vielä sataman ohitse ja bussin ystävällinen rahastaja muutaman asiakkaan kanssa neuvoivat meitä jäämään oikealla pysäkillä. Satamaan päästyämme kello oli 18:05 ja olin etukäteen lukenut viimeisen lautan lähtevän kuudelta. Pieni jännitys oli siis siinä vaiheessa päällä, että ehdimmekö vai emme. Vettä satoi melkoisesti ja juoksimme lyhyen matkan bussilta satamalle, mutta kuuden laiva oli jo mennyt. Kello 19 lähti kuitenkin vielä yksi laiva, jolla me sitten menimme. Sadetta pidimme läheisessä ravintolassa. Sataman vieressä on muutama majatalo, minne olisimme suunnistaneet, mikäli olisimme laivalta myöhästyneet.

Kävelimme vielä hetken ympäriinsä ennen laivan lähtöä. ’Moro moro, terve terve. Mitä kuuluu? Olen Rikun ja Tunnan ystävä!’, kuului eräästä ravintolasta. Sen jälkeen kutsu syömään, mutta ei tuo sisäänheittäminen vieläkään innosta, varsinkaan suomeksi, joten jätimme menemättä ja suuntasimme sen sijaan laivan vierustalle lähtöä odottamaan. Laivan lähtiessä pimeys laskeutui. Matkassa Tuk Tukille ei kauaa mennyt, kyyti maksoi 10 000 rupiaa (85 senttiä) henkilöltä. Jäimme ensimmäisessä satamassa pois ja suuntasimme Libertas Homestayhin, koska se oli yksi monista paikoista, joista olimme lukeneet etukäteen hyviä arvioita.

Vettä tihkutti ja tiet olivat mutaisia, joten saavuimme majatalolle litimärkinä ja helpottuneina lämpimästä suihkusta haaveillen. Paikan päälle saapuessamme kaikki mökit ja huoneet omalla kylpyhuoneella olivat kuitenkin täynnä, mutta yksinkertainen huone pelkällä sängyllä ja jaetulla kylpyhuoneella oli tarjolla ensimmäiseksi yöksi. Ensin ei ongelmaa, mutta kun ymmärsin vessan ja kylmän suihkun sijaitsevan eri rakennuksessa ja rakennusten välisen pihamaan olevan mudan ja veden peitossa, niin mieliala kieltämättä laski. Otimme kuitenkin huoneen, koska ulkona oli pimeää ja halusimme päästä pian levolle. Tyynylleni oli jokin eläin pienesti paskantanut, mutta tyyny vain ympäri ja unta palloon, kyllä siinä yhden yön nukkui, hintakin oli vain 35 000 rupiaa (2,90 euroa).

Seuravana aamuna heräsimme ajoissa ja kiersimme useamman majatalon lävitse. Monessa paikassa saimme myös kuulla paikan olevan suljettu (osassa ravintola toimi silti), mikä ei yllättänyt meitä, koska olimme lukeneet asiasta etukäteen. Siltikin autiot hotellit lähes autioilla, aamuisilla kaduilla oli jokseenkin kummallinen näky. Kävimme nimiltään ennestään tutuissa paikoissa, kuten Reggae Guest Housessa ja Bagus Bayssa, mutta kovin oli täyttä. Reggae oli kokonaan täynnä, Bagus Bayltä löytyi vain halvimpia huoneita (40 000 rupiaa) tylsällä näköalalla ja jaetulla vessalla sekä paljon kalliimpia, joita emme vilkaisseet. 

Lisäksi tarkistimme tietysti myös majapaikkoja, joista emme mitään olleet lukeneet. Muutamista tyhjistä majataloista tarjottiin huoneita 100 000 rupialla (8,5 euroa), mutta laatu ei todellakaan kohdannut hintaa. Eräästä tyhjästä ja tylsästä paikasta myytiin huonetta 80 000 rupialla, mutta hinta tipahti äkkiä 40 000 rupiaan, se oli sillä nähty. Muutaman potentiaalisen löysimme, Horas Guest Housen, mikä tarjosi siihen nähdyistä parhaimman näköalan ja halvimman huonehinnan (40 000 rupiaa) sekä Sony´s Guesthousen Tuk Tukin ja Ambaritan välistä myös kivalla näköalalla ja 40 000 / 50 000 rupian (kylmä/kuuma suihku) huonehinnalla.

Libertasiin takaisin päästyämme batak-talo ja muutama huone oli vapautunut, joten katsastimme ne. Batak-talo kyykkyvessalla maksoi 65 000 rupiaa, mutta tämäkin (kuten muut näkemämme) batak-talo oli kovin pimeä pienine ikkunoineen ja näkymä ei ollut järvelle päin, joten päädyimme 70 000 rupian paritalomökin toiseen huoneeseen omalla länsimaalaisella kylppärillä ja viihtyisällä terassilla. Viivyimme Libertasissa kuitenkin enää vain kaksi yötä.

Olimme katsastaneet lisää majataloja ja löytäneet potentiaalisempia vaihtoehtoja. Ongelmaksi vain muodostui toiveemme, joista yksi oli pieni keittiönurkkaus tai edes vedenkeitin. Horas Family Stay - hotellista löysimme kyllä sellaisen, mutta niin suolaiseen hintaan ettemme harkinneet asiaa. Toinen oli näkymä: kun Toban uskomattoman hienoihin maisemiin ollaan tultu, niin ei haluta viettää täällä aikaa rakennuksen seinää tai puita tuijotellen, vaan halusimme näkymän järvelle. Muutaman mutkan kautta sitten päädyimme Mas Gottageen, viihtyisään majataloon Tuk Tukin ja Ambaritan välissä.

Majapaikkojen katselemisen, syömisen ja kävelemisen lisäksi emme ole juuri muuta ihmeellistä täällä vielä tehneet. Paikalliset ovat ystävällistä kansaa, varsinkin lapset ihania suloisine hymyineen ja tervehdyksineen. Olemme jo ehtineet useamman kerran harjoittaa lasten englannin kielen taitoa heidän haastatellessaan meitä koulutehtävää varten. Rauhallinen Tuk Tukin kylä on turistisuudestaan huolimatta melko mukava, vaikka kieltämättä viihdyn enemmän siitä syrjempänä. Näkymät täällä ovat tosiaan todella kauniit, eivät kuvat niille taida oikeutta tehdä. Tobaa on moni kuvaillut paikaksi missä sielu lepää ja keho laiskistuu enkä ihmettele. Täällä tekemiseksi riittää terassilla istuskelu ja syöminen. Samosirin saari vaikuttaa kuitenkin niin mielenkiintoiselta ja upealta, että tuntuisi tuhlaukselta jättää täällä oleminen vain laiskotteluun. Vuoret houkuttelevat patikkaretkille ja täällä on monia kyliä, jotka olisi kiva nähdä. Jossain vaiheessa lienee siis paikallaan vuokrata fillari tai mopo.

Turisteja täällä on jonkin verran ainakin majataloissa, mutta ravintoloissa (suositumpien majatalojen ravintoloita lukuunottamatta) istumme silti aina kaksistaan. Muutamiin suomalaisiin olemme törmänneet, mutta toisin kuin luulin, niin suurin osa tapaamistamme tulee kuitenkin muualta. Paikalliset tosin taitavat joskus myös naapurimme lähimaista sekoittaa meihin suomalaisiin, eräillekin tanskalaisille ruokailijoille kuulin Libertan omistajan huikkaavan hyvästit suomeksi :).

Sadetta on pitänyt ja ilma on ollut hyvin paljon Suomen kesää muistuttava. Kylmä ei ole ollut, mutta ajoittain on sen verran viileää, että pitkähihainen paitakin on ensimmäisiä kertoja Suomesta lähdön jälkeen ollut päällä. Neljän sateisen päivän jälkeen aurinkokin näyttäytyi ja nyt on kuitenkin ollut hyvin lämmin. Seuraavien päivien suunnitelmiin kuuluu visiitti Parapatiin, uimista sekä kirjojen lukemista. Tuk Tukin kirjakaupoissa käytettyjä, melko huonokuntoisia kirjoja myydään kalliilla, mutta majapaikastamme löysin ilmaisen kasan kirjoja suomeksi ja englanniksi, joten säästyi siinäkin monta euroa. Majapaikoissa on aina plussaa asiakkaiden kierrätysnurkkaus!