Olimme Barcelonassa tammi-helmikuun vaihteessa viisi yötä.

Olen viettänyt kaupungissa aiemminkin aikaa ja viime reissulle minulla oli vain kaksi haluan nähdä - juttua ja toinen niistä oli taidemuseo Mnac ja siellä erityisesti Joan Colomin väliaikainen valokuvanäyttely I work the streets. Satuimme olemaan kaupungissa sopivasti viikonloppuna, mikä oli lompakolle loistava juttu. Museo kun sattuu olemaan ilmainen aina lauantaisin kello 15-18 sekä joka kuun ensimmäinen sunnuntai.




Menimme museoon vähän turhan myöhään, mutta ehdimme sentään valokuvanäyttelyn kiertämään lävitse ja hetken aikaa pällistellä hienoa museota muutenkin. Museossa oli meneillään tanssit, jota olisi voinut olla kiva katsella pidempäänkin hienossa katsomossa, mutta minulla oli kiire näyttelyyn, koska kello liikkui uhkaavasti kohti kuutta.

Itse näyttely oli isompi kuin etukäteen oletin ja valokuvia oli todella paljon esillä. Joukossa oli joitakin todella hienoja kuvia, mutta täydellisesti odotukseni eivät täyttyneet. Minusta kadulla otettuja kuvia, normaalista elämästä kertovia, on todella kiehtovaa katsella. Osasta Joanin kuvista puuttui kuitenkin tietynlainen katseen vangitseva taika, mutta toisaalta huumori toi toisiin kuviin taas mukavaa ilmettä. Näyttely, ja ylipäätään koko museo, on kyllä ehdottomasti museoista pitäville käymisen arvoinen.









Museon jälkeen jäimme lähistölle pyörimään ja menimme johonkin kuppilaan juomaan kahvit. Mukavan kuppilan jälkeen suuntasimme takaisin museon edustalle, koska halusimme nähdä Magic Fountain - valoshow'n, jonka piti tietojemme mukaan alkaa seitsämältä sekä yhdeksältä. Porukkaa oli todella paljon paikalla, joten oletimme show´n todella alkavan seitsämältä. Puolikahdeksan maissa luovutimme monen muun tavoin. Toisena iltana kävi sama juttu, joten show jäi tälläkin kertaa näkemättä.


LUITKO JO NÄMÄ JUTUT?

2 kommenttia:

  1. Meille kävi Font Màgicalla sama juttu! Ihme hommaa...

    Mullakin tulossa pian blogiin kuvia tuolta, vaikkei museossa käytykkään. Iha maagiset maisemat tuolta mäeltä. Tykkään aina vaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kyllä kumma juttu.. olisi kyllä kiva tietää miksi näin on käynyt ja että onko se kovinkin yleistä.

      Oi kiva nähdä sun kuvia Barcelonasta! Maisemat tuolta ylhäältä ovat kyllä mahtavat, ihan must-juttu mun mielestä Barcelonan reissulla :)

      Poista

Kerropas mitä mieltä sinä olet!