Sen jälkeen kun aloimme vuokraamaan asuntoja yhä useammin matkoillemme, ei ole tullut majapaikoistakaan juuri kirjoitettua laajemmin blogiin. Hosteillessa, B&B:ssä ja hotelleissa yöpyminen on ollut parin vuoden aikana harvinaisempaa kuin kotimajoituksissa. Niissäkin kerroissa, kun olen hotelleissa tai hostelleissa yöpynyt tässä muutaman vuoden aikana, ei ole ollut oikein mitään kerrottavaa.




Floridan roadtripin aikana vastaan tuli kuitenkin kaksi kokemusta, jotka jäivät mieleen. Toinen niistä oli hotellimme Avon Parkissa, järven rannalla, johon olin hyvin tyytyväinen.

Majapaikkamme Hunnewell's Cottages sijaitsee tien varrella, mutta onnistui silti antamaan meille rauhoittavan pienen loman. Tästä sai kiittää toisella puolella olevaa järveä sekä rivitalomökkejämme, joihin oli normaaleja tienvarsimotelleja enemmän panostettu. Meidän pieni mökkimme oli todella soma ja erittäin siisti. Yö maksoi noin 72 dollaria veroineen (65 eur), joten se oli hieman kalliimpi kuin mitä keskimäärin Floridan reissun aikana maksettiin, mutta ehdottomasti myös laadukkain majoituksemme.

Sänky oli muhkean pehmeä ihanine peittoineen. Vaikka nukun yleensä kovemmassa sängyssä, niin laadukkaita vuodevaatteita haikailin kotiinkin. Lisäksi pyyhkeet olivat isot ja pehmeä sekä valkoisten sijasta ruskeat, tuoden paikkaan kodinomaista tuntua. Aamupalaa hintaan ei kuulunut, mutta huoneessa oli kahvinkeitin ja kahvia. Pidin myös kylpyhuoneen vihreästä värityksestä. Taisin muutamaan kertaan hihkua "Tämmöisessähän voisi vaikka asua!". Huone oli lisäksi valoisa kun verhot aukaisi ja keittiönikkunasta oli jopa näkymä järvelle, vaikka otimmekin halvemman tienvarsihuoneen. Internetyhteys toimi loistavasti, huoneessa oli lämmin ja palvelu oli ystävällistä.







Viihtyisää huonetta vielä mukavampaa oli järvi sekä ihana laituri sohvineen, missä viettää aikaa auringossa. Saavuimme majapaikkaamme jo ennen puolta päivää, joten ehdimme nauttia auringosta jo ensimmäisenä päivänä. Siellä laiturilla istuskellessa mieli lepäsi ja lyhyet päiväunet maistuivat mansikoille. Siinä ollessa oli vähän kuin Suomen kesässä, raukean tyytyväisenä.

Oikeastaan ainoa huono puoli majoituksessa ja järvellä oltaessa oli tien läheisyys, vaikka yöllä liikennettä ei ohitse mennykään. Järvelläkin oltaessa äänet eivät kantautuneet yhtään liiaksi omaa rauhaa häiritsemään, mutta aivan täysin hiljaista siellä ei ollut. Ihanan kesäfiiliksen järvellä kuitenkin sain tiestä huolimatta.






Rannassa oli myös useampi vene, joita sai käyttää maksutta, joten seuraavana päivänä lähdimme pienelle järvelle soutelemaan ja evästämään. Iltasella päätimme vielä hyödyntää rannalla olevat penkit ja nuotiota varten tehdyn paikan ja polttopuut ja grillailimme nuotiolla, samalla nauttien näkymistä tähtitaivaan alla.







Hunnewell's Cottagea pyörittää todella mukava pariskunta, joka avasi majapaikan muutama vuosi sitten. Heidän nettisivunsa ovat tyylikkäät, mutta varaamisessa on toistaiseksi ongelmia. He olivat päivittämässä sivuja ja varauskanavia, joten jatkossa huoneen varaamisen voi tehdä myös netistä. Mikäli hinnat pysyvät kohtuullisina, niin tässä on suositeltava pysähdyspaikka road tripille.


LUITKO JO NÄMÄ JUTUT?

2 kommenttia:

  1. Onpa mukavan ja persoonallisen näköinen majapaikka! :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Just sellainen se olikin :). Reissun kivoimpia! Vaikka ei jazz-baarin yläkerrassakaan asumisessa mitään ikävää ollut :D

      Poista

Kerropas mitä mieltä sinä olet!