Ihana Suomen kesä! Niin vehreä, raikas ja ennen kaikkea valoisa.
Vuodesta toiseen jaksan ihmetellä Suomen kesän kauneutta. Jokainen vuodenaika on upea omalla tavallaan, mutta taas kevään tullen sitä huomasi mitä valo omalle pääkopalle tekeekään. Vaikka lämpö on ihanaa, niin Suomen kesässä tärkeintä on siltikin tuo valon määrä. Eihän sitä malta mennä nukkumaan ollenkaan kun illat ovat niin upeita.
En ole enää vuosiin halunnut tehdä pidempiä ulkomaan reissuja kesäaikaan juurikin siitä syystä, että rakastan Suomen kesää ja ehtii sitä matkustella talvisinkin. Euroopan sisällä on kuitenkin kivointa reissailla silloin kun ulkona tarkenee hengailla ja tällaisia reissuja on tällekin kesälle tiedossa muutamia.
SYÖMÄÄN TALLINNAAN
Kävin viimeksi Tallinnassa yli kaksi vuotta sitten ja kesävisiitistä on niin kauan, että ihan ihmetyttää. Nyt olen lähdössä kolmen energisen, äänekkään ja hauskan ystäväni kanssa lätäkön toiselle puolelle syömään. Tästä matkasta tulee mielenkiintoista, koska näitä mimmejä ei voi tylsiksi kutsua. Matka koittaa jo ensi viikolla ja näillä näkymin viivytään kaupungissa vain päivän verran. Ravintolavinkkejä saa jakaa, viimeksi kävin ystäväni kanssa hehkutetussa F-Hoonessa ja pidimme paikasta, vegaanikaverini taas kehaisi juuri Von Krahli Aedia.
TEATTERIN JA OLUEN PERÄSSÄ LONTOOSEEN
Matkaa ei ole vieläkään varattu enkä tykkää huudella reissuista, jotka eivät ole varmistuneet. Tämä reissu ei kuitenkaan ole kiinni oikeastaan mistään muusta kuin siitä, että löydämme kohtuuhintaiset lennot ja majoitukset ja vingutamme Mastercardia. Ihanan, positiivisen ja rennon siskoni kanssa on maailman mainiointa matkustaa ja nyt pääsen myös testaamaan millainen reissuruuna hänen hivenen hassu miehensä on. Kyseisen syssyn kanssa on aiemminkin oltu Lontoossa, mutta teatteriin ei ehditty. Joten sinne siis! Jos satutaan olemaan EM-kisojen aikaan paikalla, niin eiköhän päästä osallisiksi myös futishuumasta.
LEGOLANDIIN RIEHUMAAN
Tästä matkasta on puhuttu toisen siskoni kanssa vuosia. Yksi kesä katsoin jo laivat valmiiksi ja tein budjetin matkalle. Se reissu jäi kuitenkin toteuttamatta. Ette voi uskoa millainen ilouutinen se sitten olikin, kun minut kutsuttiin blogimatkalle Tanskaan Legolandiin*. Piti vähäsen kuulkaa hillitä itseään, että pystyin vastaamaan kutsuun asiallisesti. Reissun kruunaa se, että yllytyshullu siskoni yhdessä poikansa kanssa tulevat reissuun mukaan. Poika on tietysti hyvin innoissaan, mutta kahden lapsenmielisen aikuisen intoakaan ei voi kovin lieväksi haukkua... Matka koittaa vasta elokuussa, joten muutaman kuukauden ajan tässä on nyt hillittävä Lego-villitystä. Tai sitten ruokkia sitä katsomalla uusiksi Lego Star Wars - jaksoja, jotka by the way ovat todella hauskoja.
MITÄS MUUTA KESÄLLÄ?
Kesä on vasta alussa, joten kyllähän sitä ehtii kaikenlaista. Telttaretkelle tulee ainakin lähdettyä, sekä järvelle veneilemään, mökille olisi mahtavaa mennä kaveriporukalla ja tietenkin festareille tulee suunnattua.
Yhtäkään festaria ei ole lyöty lukkoon, mutta tavalla tai toisella tulen olemaan joissakin musiikkihulinoissa osallisena joko hommissa, vieraana tai vapaamatkustajana. Jo yksistään Tampereella riittää festareita, muun muassa nämä tarjoavat mielenkiintoisia esiintyjiä:
South Park kesäkuussa 10.-11.6.2016
Valtteri Festival juhannuksena 24.-25.6.2016
Tammerkosken sillalla heinäkuussa 1.-9.7.2016
Tammerfest heinäkuussa 20.-23.7.2016
Future Bass heinäkuussa 30.7.2016
Blockfest elokuussa 19.-20.8.2016
On ihanaa suunnitella, mutta parasta on kuitenkin jättää spontaanisuudelle paljon tilaa, joten saa nähdä mistä sitä milloinkin itsensä löytää. Jokos sinä olet kesäfiiliksissä?
LUITKO JO NÄMÄ JUTUT?
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Blogissa nyt
Blogi on tauolla.
Suositeltu artikkeli
Mallorcan luonto lumoaa
Vietin ystäväni ja matkabloggaaja Saanan kanssa viisi vuorokautta Mallorcalla marras-joulukuun taitteessa. Olimme molemmat saarella ensimm...
No olen kyllä todellakin kesäfiiliksissä! :) Erityisesti odotan Baltian-autoreissuani sekä karhusafaria Kainuussa. http://www.rantapallo.fi/fiftyfifty/2016/05/16/autolla-baltiaan-ja-muita-kesasuunnitelmia/ Suomi on kyllä niin upea maa kesäisin, että ei melkein haittaisi viettää täällä koko kesää. Teatterireissu Lontooseen olisi kyllä niin poikaa!
VastaaPoistaKarhuja! Jei! Mutta Baltian autoreissukin tosi jees. Joskus tarttee lähteä taas pidemmälle road tripille Eurooppaan Suomen ulkopuolelle, on ne niin mahtavia matkoja :)
PoistaTallinnaan pitäs itekki päästä syömään!
VastaaPoistaHaha, ei vitsi, mie mietinkin ketä muita bloggaajia Billundiin oli kutsuttu. Sain myös kutsun, mutta mun täytyi kieltäytyä alkavien töiden vuoksi. Ehkä myös vähän siksi, ettei ollut ketään Legolandiafania enää perheessä. Oon sitä paitsi käynyt siellä jo kahdesti, joten ehkä se riittää. Hauskaa reissua :)
Tallinnassa voisi käydä säännöllisestikin syömässä, siinä yksi hyvä syy asua Helsingissä! Nam nam.
PoistaKaverinkin olisi voinut ottaa messiin! Itellä oli ennemminkin niin, että lähtijöitä olisi ollut useampikin :D. Kahdessa kerrassa on kyllä varmaan tarpeeksi, vaikka kyllähän monet huvipuistot kestävät useammankin huvittelukerran :)
Kuulostaa hyviltä suunnitelmilta. Minäkin pysyttelen kesäisin mieluummin Suomessa tai Pohjoismaissa. Tosin New Yorkiin tehdään pikapyrähdys ensi kuussa. Sen verran on muita suunnitelmia, että Legolandin reissu jäi meiltä väliin, mutta se on varmasti kiva reissu tuollaisella kokoonpanolla. Me ei niin olla kohderyhmää, vaikka mies legofani onkin. :)
VastaaPoistaOon tosi innoissani näistä reissuista kun porukka on niin mahtava joka matkalla <3! Ja ihanan erilaisia reissuja jokainen. New York kesällä on takuulla kiva, että eipä kuulosta yhtään pahalta :)
PoistaIhania kesäsuunnitelmia! Ja oon samaa mieltä, että Suomessa on kyllä kauneinta ja parasta nimenomaan kesällä kun koko maa jotenki herää eloon tapahtumineen. Itsellänikin on tänä kesänä tarkoitus lähimatkailla niin paljon kuin vapaa-aika ja säät vain antaa periksi.
VastaaPoistaIhanalta kuulostaa sinunkin lähimatkailut! Toivottavasti ennätät kaikkiin tapahtumiin, joihin halajat :). On tää Suomen kesä niiiiiiin upea!
Poista